Tavoitteena pitkä ura kiinteistönhuollossa
Kiinteistöhuoltaja Mika Tiainen, 37, on alanvaihtaja, jolla on tavoitteena tehdä pitkä ura kiinteistöhuollon parissa.
– Kiinteistönhoitajan ammattitutkintoon kuuluvia näyttöjä tulin aikanaan Saimaan Tukipalveluille tekemään ja sille tielle jäin. Päivääkään en ole katunut sillä, työni on kuin minulle tehty, hän kehuu.
Saimaan Tukipalveluilla Mika on työskennellyt kolmen vuoden ajan. Hänen tehtäviinsä kuuluu kaupungin kiinteistöjen hoito ja huolto.
– Huolehdimme, että LVI-laitteistot ja niiden automatiikka toimii, sekä teemme säännöllisesti tiettyjä tarkastuksia ja huoltotoimenpiteitä, kuten ilmastointikoneiden suodatinten huoltoa. Seuraamme myös kiinteistöjen energiankulutusta ja pohdimme, miten energiaa voisi säästä entistä paremmin, hän kertoo.
Parasta työssä Mikan mukaan onkin sen laaja työnkuva ja vaihtelevuus. Päivät kuluvat liikkeellä, sillä hänen vastuullaan olevia kohteita, kuten kouluja ja päiväkoteja on Ylämaalta Lappeenrannan keskustaan, ja toisinaan päivystystehtävissä Joutsenoon asti.
Säännöllisesti suoritettavien töiden lisäksi työtilauksia tulee vikailmoituspalvelun kautta puhelimeen sen mukaan, missä huoltoa milloinkin tarvitaan.
– Tällainen työ sopii minulle, sillä olen hyvin aktiivinen ja tykkään työstä, jossa näkee kättensä jäljen. Joka päivä on myös mahdollisuus oppia uutta, hän sanoo.
Tiimiin kuuluu viisi henkilöä, ja kollegoilta saa aina tarvittaessa apua ja tukea.
Myös työn asiakaspalveluhenkisyys on Mikan mieleen. Hän kuvaa olevansa sosiaalinen luonne ja hän juttelee mielellään asiakkaiden, eli esimerkiksi koulun henkilökunnan kanssa.
– Asiakaspalvelutyötähän tämä on. Me olemme sitä varten, että hoidetaan asiat ja palvellaan.