Olemme halunneet varmistaa työntekijöidemme osaamisen muuttuvassa maailmassa kestävien, vastuullisten ja resurssiviisaiden toimintatapojen osalta. Henkilökunnan osaamisen kehittämisen kautta haluamme tehdä vastuullisuustyömme näkyväksi.
Henkilökuntamme on voinut 2025 keväästä lähtien kouluttautua vastuullisiksi toimijoiksi Suomen ympäristöopisto Syklin Ammattilaisen kädenjälki ‑verkkokursseilla. Ammattilaisen kädenjälki on se positiivinen vaikutus, jonka osaava ammattilainen jättää tähän maailmaan.
Vastuullisten toimialakohtaisten kurssien, sekä Johdanto kestävään kehitykseen ‑kurssin avulla henkilökuntamme on opiskellut oman alansa keskeisiä ympäristöasioita sekä työtehtäviin liittyviä vastuullisia käytänteitä toimiakseen kestävämmin omassa työssään.
Tunnustuksena kestävyysosaamisen kehittämisestä Suomen ympäristöopisto Sykli on myöntänyt organisaatiollemme Ammattilaisen kädenjälki ‑sertifikaatin.