Sydän kyllä vahvistuu lastenosastolla
Laitoshuoltaja Yagou Kebbeh-Puikkonen tietää, miten keskoskaappi puretaan, puhdistetaan ja kootaan uudestaan. Hänen päivittäisiin työtehtäviinsä kuuluu myös muun muassa tuttipullojen pesua, mutta tavanomaista huomattavan paljon suuremmassa mittakaavassa.
- Työskentelen laitoshuoltajana Etelä-Karjalan keskussairaalassa lastenosastolla. Välillä teen myös vuoroja uuden K‑sairaalan puolella.
Yagou opiskeli laitoshuoltajaksi vanhempainvapaansa jälkeen ja työllistyi heti valmistuttuaan Saimaan Tukipalveluille. Samalla työnantajalla hän on viihtynyt jo 11 vuoden ajan.
- Ensin työskentelin viisi vuotta Armilan kuntoutusosastolla, jonka jälkeen minulta kysyttiin, haluaisinko vaihtaa kohdetta lastenosastolle, ja sanoin että kokeillaan. Kun uusi K‑sairaala valmistui 2018, vaihdoin sinne pariksi vuodeksi, mutta palasin sen jälkeen lastenosastolle.
Laitoshuoltajat työskentelevät lastenosastolla kahdessa vuorossa. Työnkuva on monipuolinen.
- Siivouksen lisäksi tarjoilemme ruoan osastolla oleville pienten vauvojen äideille. Paljon on myös erilaisten laitteiden ja välineiden pesua. Pelkästään erikokoisia tuttipullon tutteja on valtava määrä.
Tärkeä palanen
Sairaalassa laitoshuoltajina viihtyvät Yagoun mukaan ihmiset, jotka ovat avoimia, huumorintajuisia ja sopivan puheliaita. Aivan pienestä ei kannata hermostua, ja itsestään on huolehdittava.
- Kun osaa työnsä, käyttää suojavarusteita ja huolehtii hygieniasta ja ergonomiasta, pärjää kyllä. Työ opettaa tekijäänsä tässäkin, ja elämässä tottuu kyllä kaikkeen. Työnantajalta saa myös aina apua ja kannustusta, ja ohjaajat kiertävät kyselemässä kuulumisia.
Kuten sairaalassa aina, myös lastenosastolla on lelujen ja pinnasänkyjen ohessa läsnä elämän koko kirjo. Liian herkkä ei voi olla.
- Pitää kestää suruakin, ja tietysti kaikenlaista likaa. Minua se ei haittaa, tässä työssä sydän vahvistuu kyllä.
Laitoshuoltajat ovat Yagoun mukaan tärkeä palanen sairaalan eri alojen ammattilaisten muodostamassa kokonaisuudessa.
- Mekin hoidamme ihmisiä omalla tavallamme. Jos kukaan ei tätä tekisi, ei esimerkiksi leikkaussaleissa ja toimenpidehuoneissa voisi työskennellä lainkaan.